Tiistaina

meillä oli äidin kanssa kiva päivä. Kävimme Kuopiossa shoppailemassa. Minulla oli suunnitelmissa ostaa itselleni uudet pistokkaat ja sillä töin suuntasimme Prismaan. Ilma suosi ja busseissa ei ollut ruuhkaa. Äiti hölpötteli bussissa itsekseen ja tuntui välillä huokailevan matkan pituutta. Minä istuin äidin edessä olevalla penkillä ja välillä havahduin kun tunsin olkapäälläni sormen naputuksen. Äidillä oli asiaa ja suurin huolenaihe tuntui olevan, että minä muistaisin piipata bussin pysäyksiin oikealla pysäkillä.

Löysin kaupasta itselleni kesäksi crocsit ja äiti oli niin hirvittävän pettyneen oloinen kun emme löytäneet hänen koon crocseja. Kiertelimme sitten naistenvaate osastolla ja ehdottelin yhtä sun toista kivan näköistä vaatetta ja kesämekkoa. Ei äiti oikein innostunut ja oli selvästi huolissaan siitä, että riittääkö minulla rahat. Minun kultainen äiti huolehtii loppuun saakka.

”En minä tarvii mitttään. Minä tulin vain mukkaan kun on niin tylsä päivä” ja selvästi äänestä kaikui pettymys siihen ettei hänelle löytynyt crocseja.

Suutasimme ostosten jälkeen pysäkille

ja äiti muisti kertoa siellä eräälle rouvalle käyneensä kaihileikkauksessa kun tuo rouva tiedusteli milloin bussi saapuu, että hän ei näe aikataulunäytön tekstiä. Äiti ei vaan tainut itse ymmärtää näytön informaatiosta mitään. Kotimatkalla hölpötys takanani jatkui ja minua painoi äidin pettymys Prismassa. Käännyin sitten puolivälissä matkaa äidin puoleen ja ilmoitin, että teemme välipysähdyksen Siilinjärven Intersporttiin ja käydään ostamassa hänelle uudet Crocsit. Voi miten äidin ilme kirkastui. Ensin hän kieltäytyi, kun se asiaan kuuluu, mutta lopulta suostui hyvin tyytyväisen näköisenä ehdotukseeni. Tuntui niin kivalle ilahduttaa äitiä edes niin pienesti.

Crocsit löytyi ja äiti pälpätti jälleen bussia odotellessamme kuinka hänellä on nyt hyvät pistokkaat ja miten kivalta ne tuntuu jalassa. Pieni retkemme sai siten onnellisen lopun ja äidistä paistoi lähes lapsellinen innostus.

Huomasin matkalla, että minussa heräsi lähes isällisiä tunteita äitiäni kohtaan. Halu auttaa ja ilahduttaa oli päällimmäinen huoleneaihe. Prismassa asettelin äidin hiuspinniä paikoilleen keskellä vilkasta käytävää ja hössötin juomisesta. Minulla oli mukana vain vähän isompi ja vanhempi huollettava.

Tätä kirjoittaessa äiti istuu bussissa matkalla kohti Kuopiota. Joka aamu hän sinne suuntaa. Kissat pötköttelevät takapihalla ja aurinko paistaa kauniina heinäkuisena aamuna. Kun äiti saapuu reissultaan on häntä odottamassa lounas. Minä sen teen pienelle äidilleni.

Laku neiti